On taas treeneissä tullu semmosta kyytiä, että pistää ihan miettimään mikä mussa on vikana kun silti odotan seuraavia treenejä ja bjj on yhä parasta mitä tiedän? Tiiän että kehityn parhaiten kun painin itteäni parempien (teknisesti ja/tai fyysisesti) kanssa, joiden kanssa joudun taistelemaan jokaisesta yrityksestäkin ja saan tosissani puolustaa lopetuksia ja miettiä mitä voin tehdä etten sukella triangeliin vahingossa tai päädy huonoon positioon. Ylpeys ottaa kovia kolauksia jatkuvasti, olis niin kivaa mun egolle että pärjäisin aina ja pyyhkisin isoillakin jätkillä tatamia, mutta ei. Ja hyvä niin! Oon tajunnut että mä ite oon itteni pahin vastustaja kehityksen kannalta, kaikkihan haluaa ajatella ja uskoa olevansa parhaita, eikä häviäminen ole kivaa edes tavallisissa sparreissa. Mut haluun ajatella pystyväni hallitsemaan mun egoa ja olla kiitollinen mun jokaisesta taputuksesta, koska niin sitä kehittyy parhaiten. Voittamisesta harvoin oppii mitään uutta tai huomaa asioita mitä pitää kehittää, häviämisestä sitäkin enemmän. Eli ei muuta kun kohti uusia pettymyksiä ja toivon mukaan kisoissa ne sitten palkitsee!
35
36
37
38
