34
Sen jälkeen kun ryhdyin vegaaniksi, mun paino ja kroppa on muuttuneet tosi paljon. Yhtäkkiä oonkin lähempänä alle 53,5kg sarjaa kuin ikinä säännöllisen urheilun aloitettuani, dieettiaikoja toki lukuunottamatta. On ihan kummallista nähdä vaa'alla lukuja, mitä siellä ilman niitä lähestyviä kisoja on ollut viimeksi ennen kilpailu-uran aloittamista. Rasvaa on lähtenyt aivan älytön määrä, vaikka en mikään kovin rasvainen toki ollut valmiiksikaan, mutta ehdottomasti olo oli jo pitkään ollut "turpea" ja tuntui, että aina offilla painoa oli ihan liikaa ja kroppa tuntui vähän vieraalta, kun se dieettivartalo oli se mihin taas sitten kohta pitäisi pyrkiä. Painonpudotus on kyllä henkisesti vähintään yhtä rankkaa kuin fyysisesti, ja kisojen jälkeinen aika on haastavaa. Ei enää osaa nähdä vartaloaan tai vaakalukemaa objektiivisesti, vaan niitä peilaa kokoajan dieetin näkymään ja lukemaan, ja mitä kauempana niistä ollaan, sitä enemmän stressaa.
Mutta takas aiheeseen. Päätin tämän vuoden alkukeväästä nousta ylempään painoluokkaan, jottei tarvisi enää pudottaa sitä painoa, eli vaihdoin alle 53,5kg sarjasta alle 58,5kg sarjaan. Mutta kas kummaa kun nyt ei olisikaan kun 1-2kg ( mikä lähtee melkeen jo pelkillä laksatiiveillä, heh :D ) matkaa sinne alempaan sarjaan kun ennen oon karistanut aina vähintään 4-5kg tai jopa lähemmäs 6kg siinä viiden tai kuuden viikon dieetillä, riippuen vähän kuinka paljon näitä "ihan just alkaa dieetti ni nyt pitää syödä senkin edestä" -aterioita on tullut vedettyä.
EM-kisoihin on aikaa sellainen pari kuukautta, ja en oikeen oo päättänyt mitä teen painoluokan kanssa siellä. Meenkö isompiin reilusti alipainoisena, vai kutistunko vielä tästä? Ulkonäöllisesti en halua pienentyä yhtään enää, mutta sillä ei jiujitsussa olekaan väliä miltä mä haluaisin näyttää. Pudotettava määrä on niin pieni, että houkuttaa mennä alempaan, mutta toisaalta kun haluan kisata myös avoimessa painoluokassa, parikin pudotettua kiloa voi tuntua kunnossa ja voimissa.
Onneksi ei tarvi nyt tällä sekunnilla päättää, vaan aion ihan vasta vikoina ilmoittautumispäivinä tehdä päätöksen sen hetkisen painon mukaan. En osannut odottaa vegeilyn aiheuttavan näin suurta muutosta kropassa ja muutenkin yleisessä hyvinvoinnissa, enkä ihan täysin uskokaan tämän johtuvan vain ja ainoastaan lihan ja maitotuotteiden hylkäämisestä, vaan enemmän siitä että samalla jäi roskaruoka, suklaa ja suurin osa karkeista ja leivonnaisista sallittujen ruokien listan ulkopuolelle. Aloin yleisestikin syömään puhtaammin ja laadukkaammin, vaikkakin ihan hirveän isoja määriä :D Aloin leipomaan kaikkea mahdollista itse, niin vehnäsämpylöitä kun vegaanibrownieita ja raakasuklaatakin, jotta voin olla varma mitä aineita ne sisältävät. Painoon on takuulla myös vaikuttanut työpaikan vaihto toimistotyöstä liikunnanohjaajan hommiin. Aktiivisuustaso on yhtäkkiä moninkertaistunut, kun saan työkseni vetää esimerkiksi suppailua, kahvakuulatunteja ja kaikkien naisten lempparia eli vatsa-pakaramuokkausta sen kahdeksan tunnin koneen ääressä istumisen sijaan. Mielenkiinnolla seuraan mitä kaikkea kropassa vielä tapahtuu ennen kuin pitää tehdä päätös painoluokasta.
Ylhäältä vasemmalta: Omin pikku kätösin leivottuja sämpylöitä, kasvisdippiä, tajuttoman hyvää tomaattipastaa, ja vegaanisushia
Ylhäältä vasemmalta: Kaurapuuroa vegaaniprotskulla ja "muutamalla" lisukkeella, omatekemiä siemennäkkäreitä, taivaallisia raakasuklaita, ja perus hedelmäsalaattia