34
Kisareissulta kotiuduttu ja aika vähän katsoa mitä viikonloppuna oikeen tapahtui.
Lennettiin Malagasta Roomaan torstaina aamupäivällä, ja ehdittiin ennen kisoja rentoutua ja katsella nähtävyyksiä. Tosin viime vuonna tuli jo tosi paljon paikkoja kierrettyä, niin tälle reissulle ei ollut onneksi niin paljon paineita käydä kaikkialla. Perjantaina Luke otteli, ja mä ja Santeri oltiin tottakai kannustamassa ja samalla oli kiva että pääsi käymään kisapaikalla etukäteen, vaikka olihan sekin jo tuttu mesta viime vuodelta.
Lauantaina sitten alkoi omat hommat, eli Rome Openit niin mulla kuin Santerillakin. Santeri voitti oman sarjansa yhdellä lopetetulla matsilla ja tiukalla finaaliväänöllä, jossa harmillisesti loukkaantui siinä tohinassa, eikä sitten voinut mennä avoimeen eikä edes kisata seuraavan päivän Nogi EM-kisoissa.
Mun ekassa matsissa kävi vähän köpelösti, kun kiristin triangeli-kuristusta, vastustaja jotenkin yhtäkkiä liikahti ja mun polvi poksahti. Kuulin vaan kamalan rasahduksen ja heti polvi tuntui sellaiselta tunnottomalta ja jäykältä. Siinä adrenaliinipöllyissä ei onneksi sen kummemmin kipua tms tunne, ja sain matsin lopetettua käsilukolla siitä triangelista. Finaaliin oli henkisesti tosi vaikea mennä, kun tuntui että on vaan yksi jalka käytössä, mutta sillon ei vielä sattunut niin paljon että olisin miettinyt jättäväni ottelematta. Hävisin tiukan matsin pisteillä, ottelu oli kyllä tosi hyvä ja oon melkein tyytyväinen siihen miten ottelin, mutta kyllä ärsytti ja ärsyttää edelleen se häviö. Ja se, etten voinut loukkaantumisen takia mennä avoimeen, koska seuraavana päivänä piti olla kunnossa EM-kisoihin.
Sunnuntaina siis oli vuorossa nogia, ja lähellä oli kyllä että en olisi otellut. Jalka oli jäykkä ja kipeä kun mikä, ja kävelin kun jollain puujalalla. Tiesin kuitenkin että on vaan kaks matsia, ja kyllähän nyt EM-mitalin eteen on aika paljon valmis kärsimään kuitenkin. Ensimmäisen matsin voitin kuristuksella selästä, mutta siinä kun painoin vastustajan litteäksi lattiaa vasten, polvesta kuului taas oikeen muheva risahdus ja silloin kyllä sattuikin adrenaliineista huolimatta. Kun mun käsi nostettiin ylös, multa siis pääsi itku kun sattui ja ärsyttikin niin paljon se saakelin kinttu. Finaali oli käytännössä tismalleen samanlainen kuin edellisenä päivänä, mutta nyt häviö harmitti vähän vähemmän kun tiesin että en olisi oikeasti pystynyt yhtään enempää tekemään yksjalkaisena. Avoimeen en todellakaan pystynyt mennä, mikä risoo myös.
Eli saldona viikonlopusta kaksi hopeista mitalia, fiilis on vähän että niillä voi heittää vaikka vesilintua, mutta nälkä seuraaviin kisoihin on kova ja motivaatio huipussa. Nyt vaan täytyy saada koipi painikuntoon ja hyvää treeniä mahdollisimman paljon heti kun vaan voi.
Kiitokset yhteistyökumppaneille, ystäville, perheelle ja työpaikalle tuesta ja tsempeistä! Tätä se kilpaileminen ja urheilu välillä vaan on. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
Se täytyy vielä mainita, että Rooma oli kyllä vegaanin taivas! Soijajäätelöitä oli melkein joka gelateriassa, pizzerioissa oli aina valmiinakin juustottomia kasvispizzoja ja ravintoloissa oli aina listoilla kasvispastoja, ilman parmesaania vaan piti muistaa sanoa.
Kisapaikkaselfie
Lauantain eka matsi
Nam nam nammmm
Espanjalaisten portaiden edustalla
Elinalla taas hoidattamassa kroppaa kuntoon Harmonialla Fuengirolassa
